Luonnossa liikkuminen on tärkeä osa elämää monelle suomalaiselle ja Pohjois-Karjala tarjoaa mitä kauneinta ja monipuolisinta luontoa, jossa on ilo liikkua. Ulkona liikkuminen sopii myös mainiosti koko perheelle, sillä lapset löytävät luonnosta monia leikkipaikkoja ja aikuiselle luonto tarjoaa mielekkään liikkumisympäristön kiireisen ja pakopölynkatkuisen kaupungin sijaan.

Ilosaaresta pääsee siirtymään helposti moniin hienoihin miljöisiin, joissa on helppo nauttia Suomen kauniista luonnosta kaikkina vuodenaikoina. Tämän lisäksi Ilosaaressa itsessään voi helposti liikkua luonnossa, vaikka paikka sijaitseekin kaupungin keskustassa. Pohjois-Karjalasta löytyy lisäksi monia muita mahtavia mahdollisuuksia alueen rikkaan ja monipuolisen biodiversiteetin vuoksi. Tämän lisäksi Joensuun kaupunki ylläpitää monenlaisia ulkoilumahdollisuuksia aivan Joensuun tuntumassa.

Kalliojärvi

Kalliojärvi ei ole missään nimessä ole lähin kävelyreitti mikä Joensuusta löytyy, mutta on se ehdottomasti vierailun arvoinen. Kalliojärvi on melkein 30 kilometrin päässä Joensuusta ja sen takia se soveltuu erinomaisesti esimerkiksi pyöräretken kohteeksi.

Järven rannalta nuotiopaikalta voi ihailla edessä avautuvaa maisemaa ja jyrkänteitä, taikka lähteä kävelylle 3,5 kilometrin mittaiselle sinisellä merkitylle reitille. Alueelta löytyykin monenmoista erilaista luontoa viihdyttämään vaeltajaa aina jyrkänteistä soihin.

Jaaman kierros

Jaaman kierros sen sijaan on helposti lähestyttävä kävelyreitti aivan Joensuun tuntumassa. Kierros on 50 kilometrin pituinen kehäreitti, jonka varrelta löytyy 6 uimarantaa. Reitin pujottelee kauniissa maisemissa aivan Joensuun kaupungin tuntumassa ja siltä voi poiketa Lykynlammelle, joka on itsenään jo nähtävyys.

Lykynlampi

Lykynlampi sijaitsee vain 10 kilometriä Joensuun keskustasta ja se viehättää vierailijoita ympäri vuoden. Lykynlammen ulkoilualue sopii mainiosti koko perheelle. Kesällä alueella on monia hyvin merkattuja vaelluspolkuja ja alueella voi myös yöpyä laavuissa. Tämän lisäksi alueella on helppo käydä suunnistamassa, ja myös uintiin ja sulka- ja lentopalloon löytyy alueelta mahdollisuudet. Heitä, joita ei raskas urheilu houkuta, kutsuvat loppukesää kohden varmasti alueen runsaat sieni- ja marjametsät.

Lykynlampi on myös talvella urheilijoiden suosiossa, sillä alueelta löytyy 2,7 kilometrin valaistu latu lumen tulon jälkeen. Lapsille rakennetaan myös oma hiihtomaa ja kesällä käytetty kaksoislaavu ja alueen kahvio palvelee ulkoilijoita myös talvella.

Ilosaaren Laguuni

Ilosaaren Laguunia on rakennettu jo pitkään ja se nimensä mukaisesti sijaitsee Ilosaaressa Joensuun keskustassa. Saaren luonnollinen luoto on nyt saatu ympäröityä aidalla, ja pian myös silta tullaan saamaan valmiiksi, joten laguuni on vain viimeisiä silauksia vailla. Ilosaaren laguuni tarjoaa näin ollen mitä mukavimman uimapaikan kesäkuukausina ja mahdollisen avantopaikan talvella.

Arctic Trainers SUP-keskus

Erinomainen tapa nähdä Joensuuta on veden päältä. Arctic Trainers tarjoaa SUP-laitteiden vuokrausta, ja opastettuja kierroksia. Joensuu on tunnettu vesistöistään, mutta moni kävijä jättää mahdollisuuden nähdä Joensuun vetten päältä käyttämättä. SUP-laudalta saatava perspektiivi kaupunkiin antaa tyystin uuden kokemuksen ja mahdollisuuden nauttia yhtä aikaa niin vesistöistä kuin itse kaupungistakin.

Lieksan eläintentarkkailupiste

Lieksaan on Joensuusta hieman enemmän matkaa ja eläinten pariin pääseminen vaatii lisää työtä. Vaiva kuitenkin kannattaa ja Lieksan lähistöön on rakennetut piilopaikat, joista voi tarkkailla eläimiä, tarjoavat unohtumattomia kokemuksia. Järjestetyillä kierroksilla voit päästä majaan, josta voit ihastella hyvällä tuurilla niin karhuja, susia kuin erittäin harvoin ihmisten tapaamia ilveksiäkin.

Joensuun ympäristön monet metsät

Joensuun metsiä on hakattu puuteollisuuden tarpeisiin, mutta jäljellä on yhä monia vanhoja ja kauniita metsäalueita, jotka soveltuvat erinomaisesti vaelteluun ja ajan viettoon.

Tässä on lista muutamista jotka Suomen Luonnonsuojeluliitto on kartoittanut ja maininnut lehdessään Pohjois-Karjalan Luonto Nr.25:

  1. Soikkelin metsä on vanhojen metsien suojelualue Lykylammen ja Onttolan lähellä. Metsä on vanhaa ja, vaikkei sinne kulje suoria kulkureittejä, on se ehdottomasti hyvä kohde päiväkävelylle.
  2. Paiholan metsä on mukava kävelyalue, sillä se on kuvan kankaan vanhaa mäntymetsää tehden siitä miellyttävää käveltävää vanhemmille vaeltajille ja henkilöille, joilla on tavallista huonommat nivelet. Suurin piirtein 70 hehtaarin alueeseen kuuluu myös pohjoisessa sijaitseva korpialue.
  3. Betlehemin luonnonsuojelualue. Alueelta löytyy niin kuusirämeikköjä, hakkuuraiskioita ja harjujen notkelmiin jääneitä ikikuusikoita. Alue on myös syksyisin hyvä sienien keruuseen.

Imatrankoski

Imatrankoski on ollut yksiä Euroopan suuria nähtävyyksiä erityisesti 1800-luvun lopulla. Tuolloin joen yli ei vielä ollut rakennettu siltaa, joten sitä ei ollut mahdollista ylittää muuten kuin veneellä tai vaijerirataa pitkin. Jälkimmäinen ylitystapa on edelleen mahdollinen, kun koskella on näytös. Esimerkiksi Imatra Big Band Festival oli oiva mahdollisuus tähän.

Nyt vaijerilla joen ylistystä kaipaavien henkilöiden tulee odottaa vuoteen 2019, sillä patoremontin vuoksi koskinäytöksiä ei tänä tai seuraava vuonna järjestetä. Pato ja Imatrankoski ovat silti oivia vierailukohteita ja niistä voi hakea inspiraatiota, kuten tuolloinen Venäjän keisarinna Katariina II teki aikoinaan.

Pärnävaara

Pärnävaara on erinomainen ulkoilualue erityisesti talvella vaikkapa lumikenkäilyyn, mutta se tarjoaa urheilumahdollisuuksia ympäri vuoden. Alue on tarkoitettu erityisesti hiihtoharjoittelua varten ja sopii erinomaisesti niin murtohiihdon harrastamiseen talvella kuin rullaluisteluun tai -hiihtoon kesällä. Alueella on myös mukavaa pyöräillä ja patikoida. Pärnävaara on keskittynyt siihen, että se soveltuu kaikenlaisille urheilijoille aloittelijoista huippu-urheilijoihin.

Pidä tauko ja nauti luonnosta – matkapuhelimen avulla!

Kyllä vaan, ehdotamme sinua ottamaan älypuhelimesi esiin myös metsässä. Se voi nimittäin olla mitä oivallisin apu esimerkiksi lintubongaajalle, joka saa linnun äänen nauhoitettua tai havaitsemansa tirpan kuvattua myöhempää tunnistusta varten. Matkapuhelimeen voi myös ladata bongausta helpottavan lintuoppaan, joita löytää sovelluskaupasta. Myös kirjoista voi löytyä digitaalisia versioita, jolloin mukaan ei tarvitse ottaa fyysistä lintuopasta. Samalla tavoin marjastaja ja sienestäjä voi kuljettaa oppaita mukanaan, mutta älypuhelin ja sen karttatoiminto auttavat myös parhaiden apajien merkkaamisessa.

Aivan näin touhukaskaan ei tarvitse olla, jotta mobiiliapurista olisi hupia tai hyötyä luonnon helmassa, sillä sehän tarjoilee huippuhauskoja pelimahdollisuuksia niin kasinoilla, joista parhaita voit etsiä kasinonetti.com sivustolta, tai sitten tasohyppelypelejä, jotka ovat yleensä aina sitä parempia, mitä useampi niitä pelaa, eli katso sovelluskaupan tilastoja ennen pelin lataamista. Myös kirjojen lukeminen tai kuuntelu onnistuu omalta älylaitteelta tai voipa siitä laittaa pyörimään vaikka edellisviikonloppuna tv:stä tulleen luontodokumentin – aiheeseen sopivasti. Tämä kaikki onnistuu melkeinpä missä tahansa, sillä Suomessa pääsemme nauttimaan Euroopankin mittakaavassa harvinaislaatuisen kattavasta nettiyhteydestä, joka toimii erinomaisesti tietysti myös Pohjois-Karjalassa.